{"id":722,"date":"2017-02-01T11:50:19","date_gmt":"2017-02-01T09:50:19","guid":{"rendered":"http:\/\/villehamalainen.fi\/sormiharjoituksia\/?p=722"},"modified":"2017-02-01T11:50:19","modified_gmt":"2017-02-01T09:50:19","slug":"elokuva-itsessaan","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/sormiharjoituksia.villehamalainen.fi\/index.php\/2017\/02\/01\/elokuva-itsessaan\/","title":{"rendered":"Elokuva itsess\u00e4\u00e4n"},"content":{"rendered":"

Odotin aivan toisenlaista elokuvaa, kun menin katsomaan Charlie Lynen <\/em>Fear Itself \u2013dokumenttielokuvan DocPointin lauantai-illan my\u00f6h\u00e4isn\u00e4yt\u00f6kseen. Mutta kuten yleens\u00e4, omat odotukset ovat jotakin sellaista, mink\u00e4 n\u00e4kemiseen on liian orientoitunut, jotain sellaista jota luulee tarvitsevansa. Parhaimmillaanhan taide on aina yll\u00e4tt\u00e4ess\u00e4\u00e4n, osoittaessaan meille itsens\u00e4 kautta, ett\u00e4 t\u00e4t\u00e4 sin\u00e4 todella tarvitsit.<\/em><\/p>\n

Vastakirjoitus: t\u00e4m\u00e4 ei ole kauhua<\/h4>\n

\u201dDokumentiksi mainittu teos poikkeaa konventioista meditaation ja manipulaation suuntaan ja pyyt\u00e4\u00e4 perinteisen kerronnan sijaan katsojaa kokemaan itse ja kertomaan sitten, milt\u00e4 tuntui, ja miksi. Mik\u00e4 laukaisee pelon? Mit\u00e4 pit\u00e4isi ajatella siit\u00e4, ett\u00e4 puistattavinkin hetki on jonkun meille tietoisesti kuvittama?<\/p>\n

Charlie Lynen toinen elokuva koostuu yksinomaan kauhuelokuvalainauksista ilman ainuttakaan dokumenttia varten kuvattua ruutua. Kertoja puhuu fiktiivisest\u00e4 onnettomuudestaan, jonka j\u00e4lkeen h\u00e4n ajautuu katsomaan kauhuelokuvan toisensa j\u00e4lkeen. Teinilaiska \u00e4\u00e4ni kuljettaa katsojaa l\u00e4pi toisiaan seuraavien kauhuelokuvaklippien ja nivoo kauhua analysoivaa narratiivia n\u00e4htyihin kuviin, joskin v\u00e4lj\u00e4sti. Kuvasto paikoin tuudittaa, paikoin kuvottaa, pit\u00e4en kuitenkin tiukasti otteessaan. Pelottaa.\u201d<\/p>\n

Elokuvaa ei pysty kunnolla edes tunnistamaan Petra Vallilan DocPointin sivuille kirjoittamasta kuvauksesta. Ennen kaikkea se ei tee Fear Itselfin<\/em> monitasoisuudelle oikeutta.<\/p>\n

Suorastaan kardinaalivirhe on se, ettei kuvauksessa mainita, ett\u00e4 Fear Itself<\/em> on essee-elokuva. Sill\u00e4 voitaisiin jo ohittaa kaikenmaailman \u201dmeditaatio ja manipulaatio\u201d \u2013h\u00f6pin\u00e4t. Essee-elokuvana Fear Itself<\/em> on ehdottoman onnistunut: se yhdist\u00e4\u00e4 herkkyyden, omakohtaisuuden ja kokeellisen muodon. Kokeellisella muodolla tarkoitan sit\u00e4, ett\u00e4 kaikki elokuvan kuvakerronta on lainaa muista elokuvista.<\/p>\n

Kertaakaan elokuvan aikana minulle ei tullut tunnetta, ett\u00e4 se muistuttaisi meditaatiota. Meditaatio tuskin onnistuisi elokuvassa, jonka keskeinen elementti on vaarantuntu ja aiheena pelko. Meditaatiolla viitataan kaiketi keskittymiseen itseen, omaan kehoon ja mieleen. T\u00e4ss\u00e4 elokuvassa taas katsoja reagoi valkokankaalta tuleviin \u00e4rsykkeisiin. Vain muutaman kerran kertoja\u00e4\u00e4ni k\u00e4skee pohtimaan omia kehollisia toimintoja.<\/p>\n

Toiseksi mit\u00e4\u00e4n meditaationkaltaista liikett\u00e4 vaikeuttaa my\u00f6s se, ett\u00e4 aina materiaalin vaihtuessa alareunaan ilmestyy elokuvan nimi ja vuosiluku. Mink\u00e4\u00e4nlaiseen virtaan ei siis ole heitt\u00e4ytymist\u00e4, vaan katsojalle tehd\u00e4\u00e4n jatkuvasti selv\u00e4ksi, ett\u00e4 nyt on kyse analyyttisesta matkasta. (Elokuvayst\u00e4v\u00e4lle alareunan nimet ovat suurenmoinen palvelus kahdessakin mieless\u00e4: niiden avulla saa hyvi\u00e4 elokuvavinkkej\u00e4 ja toisaalta aika ei mene elokuvien arvuutteluun.)<\/p>\n

Ilmeisesti meditaatiolla kirjoittaja viittaa siihen tavanomaiseen tyylikeinoon, jolla essee-elokuva operoi. Se vaatii katsojaa keskittym\u00e4\u00e4n, vaatii jatkuvaan merkityksen ja eron leikkiin kuvan ja sanan riste\u00e4vien, kekseli\u00e4iden ja ristiriitaisten vuorovaikutustilanteiden kanssa. Mutta keskittyminen siihen, mit\u00e4 tapahtuu valkokankaalla ei ole meditaatiota. Jos meditaatiolla tarkoitettiin sit\u00e4, miten elokuva vie mukanaan ja saa meid\u00e4t hetkeksi antamaan t\u00e4yden tarkkaavaisuutemme jollekin vieraalle, elokuvamateriaalin pohjalta luodulle maailmalle, ei olla sen ihmeellisemm\u00e4n asian kanssa tekemisiss\u00e4 kuin essee-elokuvan perusperiaatteen.<\/p>\n

Katsojalta vaatiminen on leimallista essee-elokuvalle. Jonkin keksityn ja kovalla rahalla kokoonpannun Hollywood-h\u00f6mp\u00e4n aikana voi hyvin ottaa nokoset, eik\u00e4 menet\u00e4 mit\u00e4\u00e4n. Essee-elokuva on kuin matka jossakin vieraassa ymp\u00e4rist\u00f6ss\u00e4: koko ajan pelk\u00e4\u00e4 menett\u00e4v\u00e4ns\u00e4 jotain, eik\u00e4 mill\u00e4\u00e4n malttaisi k\u00e4\u00e4nt\u00e4\u00e4 katsetta pois.<\/p>\n

Toisekseen elokuva ei miss\u00e4\u00e4n nimess\u00e4 manipuloi. Luullakseni kirjoittaja sekoittaa manipuloinnin ja retoriikan. Elokuvan keskeinen retorinen keino on koko ajan kertoja\u00e4\u00e4nen toistelemana vakuuttaa katsojalle, ettei ole mit\u00e4\u00e4n pel\u00e4tt\u00e4v\u00e4\u00e4, ja samalla kuvakerronnassa n\u00e4ytt\u00e4\u00e4 \u00e4rsykkeit\u00e4, joihin reagoidaan, kuten kauhuelokuvassa reagoidaan. Tekstin tasolla elokuva on hyvin dialektinen, se l\u00e4htee yhteen suuntaan vain todetakseen, ett\u00e4 vastaan tuli umpikuja tai ettei polku ollut paras mahdollinen. Mutta t\u00e4m\u00e4 on retoriikkaa sanan perinteisimm\u00e4ss\u00e4 mieless\u00e4, manipuloinnin kanssa sill\u00e4 ei ole mit\u00e4\u00e4n tekemist\u00e4.<\/p>\n

My\u00f6s kauhuelokuva on harhaanjohtava m\u00e4\u00e4ritelm\u00e4 kuvaamaan sit\u00e4 moninaista elokuvahistoriallista kirjoa, josta Fear Itself<\/em> materiaaliaan ammentaa. Genreihin takertuminen on sin\u00e4ns\u00e4 jo typer\u00e4\u00e4, mutta viel\u00e4 pahemman virheest\u00e4 tekee se, ett\u00e4 suomalaiselle elokuvayleis\u00f6lle kauhugenre rajaa helposti ulos my\u00f6s psykologiset trillerit, film noir\u2013elokuvat ja scifin. Fear Itself<\/em> lainaa kaikkea t\u00e4t\u00e4 ja sen p\u00e4\u00e4lle viel\u00e4 paljon muualta, niin draaman kuin komedian puolelta.<\/p>\n

Teinilaiskasta kertoja\u00e4\u00e4nest\u00e4 ei tarvinne edes huomauttaa, niin ep\u00e4m\u00e4\u00e4r\u00e4isen ankea kuvaus se on. My\u00f6s puhe elokuvaklipeist\u00e4 kuulostaa l\u00e4hinn\u00e4 yritykselt\u00e4 asettaa elokuva johonkin kontekstiin, joka ei ole sille mitenk\u00e4\u00e4n ominainen. Essee-elokuvalle tyypillist\u00e4 on vuorotella \u00e4\u00e4nen ja kuvan v\u00e4lill\u00e4, toisen kulkiessa hieman edell\u00e4 ja toisen tarjotessa oivalluksen tunteita, kun katsojan ennakointi osuu oikeaan. Klipeist\u00e4 puhuminen kuulostaa aivan silt\u00e4 kuin elokuvamateriaalia olisi lainattu vain tarkoituksessa n\u00e4ytt\u00e4\u00e4 vinkkej\u00e4, ett\u00e4 t\u00e4lt\u00e4 t\u00e4m\u00e4 elokuva n\u00e4ytt\u00e4\u00e4. T\u00e4llainen ajatus latistaa koko sen kunnianhimon ja massiivisuuden, joka Fear Itselfille<\/em> on ominaista.<\/p>\n

Elokuvamateriaalia ei olla k\u00e4ytetty min\u00e4 tahansa klippein\u00e4, vaan tarkkaan valikoituina palasina, joille on havaittavissa nelj\u00e4 erilaista funktiota: 1. kuljettaa esseem\u00e4ist\u00e4 kerrontaa aiheesta ja kysymyksest\u00e4 toiseen, 2. kommentoida elokuvia ja tarjota niihin jokin n\u00e4k\u00f6kulma, 3. toteuttaa elokuvan itse itselleen antamaa rajoitetta, mink\u00e4 voisi tiivist\u00e4\u00e4 siten, ett\u00e4 tarkoituksena on koko ajan kasvattaa j\u00e4nnitett\u00e4 ja purkaa se, kunnes l\u00e4hde-elokuva vaihtuu, ja t\u00e4m\u00e4 sama kuvio toistuu aina uudelleen ja 4. hy\u00f6dynt\u00e4\u00e4 elokuvia pelon, kauhun, v\u00e4kivallan ja pahuuden kuvastona, tehd\u00e4 niille analyysia kaiken t\u00e4m\u00e4n edustajina.<\/p>\n

Kun kuvauksessa sanotaan elokuvaklippi, lukijalle syntyy helposti mielikuva itsen\u00e4isesti toimivista, jopa satunnaisista otoksista. T\u00e4ss\u00e4 on kuitenkin kyse vain \u00e4\u00e4rimm\u00e4isen materiaalisesti toteutetusta intertekstuaalisuudesta. Eri elokuvista lainattu materiaali ei ole Fear Itselfiss\u00e4<\/em> edustamassa vain alkuper\u00e4isi\u00e4 l\u00e4hteit\u00e4\u00e4n, vaan luomassa uuden teoksen, jossa eri lainat muodostavat jatkumon. Kyse ei ole klippien asettelusta, vaan uuden ja koherentin teoksen luomisesta, jossa eri lainojen v\u00e4lille on luotava keskusteluyhteys ja sillat. Teht\u00e4v\u00e4\u00e4n haastetta tuo se, ett\u00e4 kaiken materiaalin on l\u00f6ydytt\u00e4v\u00e4 valmiista elokuvista mutta samaan aikaan niiden on kyett\u00e4v\u00e4 rakentamaan siltoja ja tukemaan puhetta.<\/p>\n

Pelko<\/h4>\n

Mutta se ep\u00e4tarkasta katalogikuvauksesta. Paljon on tullut sanottua, mutta paljon on viel\u00e4 sanottavana itse elokuvasta. Ja pelosta itsest\u00e4\u00e4n.<\/p>\n

Voiceover-kerronnan takia essee-elokuvan liike on virtaava. Pys\u00e4hdyksi\u00e4 on harvoin. T\u00e4m\u00e4 piirre tekee essee-elokuvista niin hienoja, mutta my\u00f6s vaikeita l\u00e4hesty\u00e4 niit\u00e4 j\u00e4lkik\u00e4teen. Dokumenttielokuvaa, jolla on teesi tai joka koostuu lukuisista erilaisista esitt\u00e4misen tavoista, on paljon helpompi pilkkoa osiin ja analysoida kokonaisuutta osien kautta. Essee-elokuva ei rakenna argumenttia, joka olisi helppo pilkkoa premisseihin ja loppup\u00e4\u00e4telmiin. V\u00e4itteet esitet\u00e4\u00e4n niin yleismaailmallisella ja hyv\u00e4ksytt\u00e4v\u00e4ll\u00e4 tasolla, ettei katsojan tarvitse pohtia, onko samaa mielt\u00e4 vai ei. Essee-elokuvassa enemm\u00e4n vaikuttaa se, miten kuva ja \u00e4\u00e4ni, kuvakerronta ja puhe toimivat yhteen ja onko valikoitu materiaalia sellaista, johon katsoja kykenee samastumaan tai joka on esteettisesti miellytt\u00e4v\u00e4\u00e4 tai tarjoaa yll\u00e4tyksi\u00e4.<\/p>\n

Fear Itself<\/em> k\u00e4y l\u00e4pi pelon, kauhun ja pahan suuret kysymykset. N\u00e4ist\u00e4 pelko luonnollisesti liittyy my\u00f6s kahteen muuhun: kauhulle pelko on ty\u00f6kalu, paha taas saa meid\u00e4t pelk\u00e4\u00e4m\u00e4\u00e4n. Essee-elokuvaan (edell\u00e4 kuvatun mukaisesti) sopii se, ett\u00e4 siin\u00e4 pelkoa ruoditaan varsin kliseisell\u00e4kin patterilla. Fear Itself<\/em> kierr\u00e4tt\u00e4\u00e4 perinteikk\u00e4\u00e4t pohdinnat pimeydest\u00e4 ja pelosta sek\u00e4 valon kirkkaaksi ja selke\u00e4ksi tekev\u00e4st\u00e4 voimasta. Kuitenkin sen elokuvamateriaalin valinnat t\u00e4m\u00e4n kerronnan seuraksi ovat niin moninaisia ja kiinnostavia, ett\u00e4 kokonaisuus pit\u00e4\u00e4 otteessaan. Esimerkiksi valosta paljastavana ja juuri pelon kohteet karkoittavina on k\u00e4ytetty vuoden 1979 elokuvaa Nosferatu \u2013 y\u00f6n valtias<\/em>. Kun Dracula\u00a0k\u00e4rvistelee auringonnousun kirkkaassa valossa, kertoja\u00e4\u00e4ni sanoo, miten valossa pelonkohteet n\u00e4ytt\u00e4v\u00e4tkin haavoittuvaisilta, jopa s\u00e4\u00e4li\u00e4 her\u00e4tt\u00e4vilt\u00e4. Kuten n\u00e4ytt\u00e4\u00e4 koriseva Dracula.<\/p>\n

En malta olla palaamatta elokuvan kuvaukseen yhden sanan verran. \u201dPelottaa.\u201d Tuo pieni verbi p\u00e4\u00e4tt\u00e4\u00e4 kuvauksen. Mutta eih\u00e4n Fear Itself<\/em> pelota. Kertoja\u00e4\u00e4ni sanoo: \u201dEi ole mit\u00e4\u00e4n pel\u00e4tt\u00e4v\u00e4\u00e4. N\u00e4kem\u00e4ni hahmo osoittautuu vain muodoksi sein\u00e4ss\u00e4. Varjoissa ei liiku ket\u00e4\u00e4n. Kokonaiskuvasta n\u00e4emme, ettei ole mit\u00e4\u00e4n pel\u00e4tt\u00e4v\u00e4\u00e4.\u201d Eik\u00e4 katsojalla ole mit\u00e4\u00e4n syyt\u00e4 luulla toisin. Fear Itselfin<\/em> katsojalla on varmuus, ett\u00e4 kertoja on h\u00e4nen puolellaan. Esitt\u00e4ess\u00e4\u00e4n vastenmielist\u00e4kin kuvastoa tied\u00e4mme, ett\u00e4 t\u00e4m\u00e4 on pian ohi. Kertoja on kanssamme.<\/p>\n

Pelon tunne liittyy korkeintaan siihen nerokkaaseen tapaan, jolla Fear Itself<\/em> esittelee materiaaliaan: se ei n\u00e4yt\u00e4 pelon aiheuttajia, vaan ainoastaan pelokkaiden hahmojen kasvot, hetket, jotka saavat pelk\u00e4\u00e4m\u00e4\u00e4n. T\u00e4m\u00e4 on taatusti tehokeino. Kuin varmemmaksi vakuudeksi kertoja huomauttaa, miten pelko siirtyy toisen kasvoilta. Pelk\u00e4\u00e4mme, kun n\u00e4emme jonkun pelk\u00e4\u00e4v\u00e4n. Sellaisena se tiettyyn pisteeseen asti toimiikin. Mit\u00e4 enemm\u00e4n tehokeinoa k\u00e4ytet\u00e4\u00e4n sit\u00e4 enemm\u00e4n pelontunteeseen turtuu. Ei ole mit\u00e4\u00e4n pel\u00e4tt\u00e4v\u00e4\u00e4.<\/p>\n

Fear Itselfin<\/em> kerronta liikkuu monilla tasoilla. Toisinaan \u00e4\u00e4ni annetaan t\u00e4ysin elokuville kertojan j\u00e4\u00e4dess\u00e4 taka-alalle. T\u00e4m\u00e4n selitt\u00e4\u00e4 tietysti l\u00e4hdeaineisto, joka poikkeaa tavanomaisesta essee-elokuvasta. Pelkoa m\u00e4\u00e4ritelless\u00e4 usealla elokuvalla on eksplisiittist\u00e4 sanottavaa aiheesta.<\/p>\n

Toiseksi elokuvat kommunikoivat my\u00f6s kesken\u00e4\u00e4n, mik\u00e4 tapahtuu viel\u00e4p\u00e4 hyvin itsen\u00e4isesti, kuvan tasolla. Kertoja ei alleviivaa yhteytt\u00e4, eik\u00e4 intertekstuaalisia ja elokuvien keskeisi\u00e4 viittauksia ole latistavasti leikattu per\u00e4tysten (j\u00e4lleen yksi argumentti klippi-sanan k\u00e4ytt\u00f6\u00e4 vastaan).<\/p>\n

Kun It Follows (2014)<\/em> \u2013elokuvaa lainataan, siit\u00e4 otetaan juuri parkkihallikohtaus, joka on elokuvan yli rakentuva viittaus aiempaan Wes Cravenin sy\u00f6ksykierre (1998)<\/em>\u00a0 \u2013elokuvan hypnoottiseen parkkihallissa yl\u00f6sp\u00e4in ajamiseen. Pienempi\u00e4 samankaltaisuuksia on ripoteltu my\u00f6s l\u00e4hemp\u00e4\u00e4n yhteyteen. Esimerkiksi Pig (1998)\u00a0<\/em>\u2013elokuvan kammottava harsossa olevan rei\u00e4n l\u00e4pi tuijottava silm\u00e4 toistuu japanilaisessa Uzumakissa (2000)<\/em>, jossa poika ja tytt\u00f6 menev\u00e4t pojan \u00e4idin luo, joka tuijottaa heit\u00e4 sairaalas\u00e4ngylt\u00e4 harsoon verhottuna, inhimillisyyden merkkein\u00e4 mutta peitetty ala kysymyksi\u00e4 huutaen.<\/p>\n

Kertoja tekee my\u00f6s taidokasta elokuvatulkintaa aivan eksplisiittisesti. Esimerkiksi elokuvasta Brazil<\/em> (1985) kerrotaan, miten sille tehtiin vaihtoehtoinen loppu studion vaatimuksesta. Vaihtoehtoisessa lopussa p\u00e4\u00e4henkil\u00f6n tempaa taivaaseen enkelihahmo. Parivaljakko kohoaa yl\u00f6s ja uppoaa barokkitaiteesta rep\u00e4istyyn pastellins\u00e4vyiseen taivaaseen. Ohjaajan ideoimassa lopussa kaikki pastelli on karsittu ja elokuva p\u00e4\u00e4ttyy pieneen m\u00f6kkiin ja ahdistavan pahaenteiseen tunnelmaan.<\/p>\n

Yksi\u00e4 elokuvan keskeisi\u00e4 mutta my\u00f6s hienoimpia kohtauksia on Strangers (2008)\u00a0<\/em>\u2013elokuvan kohtauksen analysointi nimenomaan pelon syntymisen mekanismien kannalta. Tositapahtumiin l\u00f6yh\u00e4sti perustuva Strangers<\/em> kertoo siit\u00e4, miten yksin, eristyksiin m\u00f6kkiin j\u00e4\u00e4nyt nainen kuulee ovelta koputuksen ja avattuaan oven siell\u00e4 on nainen, joka kysyy, onko Tamara paikalla. Poistuessaan tuntematon nainen heitt\u00e4\u00e4 ilmoille uhkaavan lauseen, \u201dhe tulevat my\u00f6hemmin k\u00e4ym\u00e4\u00e4n\u201d. Kun sama nainen my\u00f6hemmin seisoo oven takana, p\u00e4\u00e4henkil\u00f6\u00a0ei avaa. Hetken kuluttua ymp\u00e4ri m\u00f6kki\u00e4 alkaa kuulua sis\u00e4\u00e4ntulon uhkaavia, v\u00e4kivaltaisiakin \u00e4\u00e4ni\u00e4.<\/p>\n

Kertoja k\u00e4y l\u00e4pi pelon vaiheita, syit\u00e4 katsojan ahdistuksentunteeseen, omia muistojaan elokuvan n\u00e4kemisest\u00e4 rauhallisella \u00e4\u00e4nell\u00e4, kuin seuraisi esitelm\u00e4\u00e4 aiheesta. Katsoja tiet\u00e4\u00e4 olevansa turvassa, vaikka elokuvakohtaus aiheuttaa pelon tuntemuksia.<\/p>\n

Pahuus<\/h4>\n

Fear Itself<\/em> tekee t\u00e4rkeit\u00e4 ja tosia havaintoja.<\/p>\n

Siskonsa hautajaisista puhuessa kertoja muistelee, miten h\u00e4nt\u00e4 lohduttaa yritt\u00e4nyt nainen vetosi poisnukkuneen siskon toiveeseen. H\u00e4n olisi halunnut sit\u00e4 ja t\u00e4t\u00e4. Siin\u00e4 kohtaa kertoja ei omien sanojensa mukaan en\u00e4\u00e4 voinut pysy\u00e4 vaiti, vaan alkoi vain huutaa. Lohduttajanainen j\u00e4hmettyi. Kertoja ei ollut tunnistaa itse\u00e4\u00e4n. Kuka huusi? Oli kuin huuto olisi kuulunut toisen min\u00e4n suusta. Mutta ei se ollut toinen.<\/p>\n

Juuri t\u00e4t\u00e4 toiseuttamisen logiikkaa k\u00e4sitelless\u00e4\u00e4n elokuvan rehellisyys puhuttelee. Kun el\u00e4mme aikaa (mik\u00e4 ei v\u00e4ltt\u00e4m\u00e4tt\u00e4 eroa mist\u00e4\u00e4n menneist\u00e4 ajoista, n\u00e4in vain on tapana sanoa), jossa tapahtuu silmitt\u00f6m\u00e4n pahoja asioita \u2013 ampumav\u00e4likohtauksia kouluissa, baareissa ja lentokentill\u00e4, siviilien pommituksia, ihmisarvon kielt\u00e4v\u00e4\u00e4 poliittista valtapeli\u00e4 \u2013 kaipaamme enemm\u00e4n kuin koskaan muistutusta siit\u00e4, ettei paha ole kuitenkaan toiseutettavissa.<\/p>\n

\u201dNuo niin kutsutut hirvi\u00f6t, miten v\u00e4h\u00e4n he eroavat meist\u00e4\u201d, kertoja huokaa. Kuvakerronnassa n\u00e4ytet\u00e4\u00e4n Elephantin<\/em> (2003)<\/em> viatonta videopelien pelaamista, siirryt\u00e4\u00e4n koulun k\u00e4yt\u00e4v\u00e4lle asettaan lataavan hahmon per\u00e4ss\u00e4. Pys\u00e4ytt\u00e4v\u00e4 on my\u00f6s huomio, jossa kertoja viittaa johonkin tosiasiassa tapahtuneeseen kouluampumiseen, jossa ampuja oli kertonut n\u00e4hneens\u00e4 kyseisen elokuvan.<\/p>\n

Tunnelma on suorastaan lohduton, kun kertoja toteaa v\u00e4kivallan, kauhun ja pahuuden ymp\u00e4r\u00f6iv\u00e4n meit\u00e4. Fear Itself<\/em> ei tuudittaudu arvottomiin teodikeoihin, vaan my\u00f6nt\u00e4\u00e4, ett\u00e4 pahuus on ihmisess\u00e4 piilev\u00e4n\u00e4, potentiaalina, joka voi aktualisoitua. Eik\u00e4 siin\u00e4 ole mit\u00e4\u00e4n hirvi\u00f6m\u00e4ist\u00e4. \u201dOrdinary people with ordinary horror\u201d<\/em> on niin hyvin kiteytetty, ettei sit\u00e4 voi suomeksi kunnolla sanoa.<\/p>\n

Jo aiemmin Fear Itselfiss\u00e4<\/em>\u00a0on puhuttu pahan logiikasta v\u00e4ltt\u00e4m\u00e4tt\u00f6myyden logiikkana. Martyrs (2008)<\/em> \u2013elokuvaa n\u00e4ytett\u00e4ess\u00e4 kertoja sanoo, miten n\u00e4ki painajaisia elokuvan n\u00e4hty\u00e4\u00e4n. Painajaiset johtuivat siit\u00e4, ettei h\u00e4n voinut tiet\u00e4\u00e4, mit\u00e4 jos ihmisilt\u00e4 ihon irti leikkaavat ihmiset olivatkin oikeassa, mit\u00e4 jos kyse ei ollut ylenpalttisesta pahasta, vaan vilpitt\u00f6m\u00e4st\u00e4 luulosta tehd\u00e4 oikein.<\/p>\n

T\u00e4t\u00e4 kirjoittaessani etsin tietoa elokuvan tekij\u00e4st\u00e4, Charlie Lynest\u00e4. K\u00e4vi ilmi, ett\u00e4 Lyne on minua vain vuotta vanhempi ja tehnyt aiemmin samalla konseptilla essee-elokuvan Beyond Clueless (2014)<\/em> teinielokuvista. Kun ajattelen Lynen valtavaa elokuvatiet\u00e4myst\u00e4, kyky\u00e4 ottaa kokonaisia elokuvagenrej\u00e4 ja \u2013historioita haltuun ja l\u00f6yt\u00e4\u00e4 sielt\u00e4 keskustelukumppaneita, voin omien ep\u00e4onnistumisieni ja miss\u00e4kin turhanp\u00e4iv\u00e4isess\u00e4 tuhraantuneen ajan kanssa vain onnitella itse\u00e4ni, ett\u00e4 kuitenkin saan nauttia siit\u00e4, ett\u00e4 joku muu on hyv\u00e4.<\/p>\n

Kinopalatsista Kaisaniemenkadulle poistuessa ved\u00e4n keuhkot t\u00e4yteen raikasta ilmaa, pakokaasuja, tupakansavua, kev\u00e4\u00e4ntuntua. Vaikka tuulee, talven vihlova kylmyys on poissa ja tilalla on raikas lupaus kev\u00e4\u00e4st\u00e4. Taivas on valosaasteen tummanharmaaksi v\u00e4rj\u00e4\u00e4m\u00e4. On h\u00e4m\u00e4r\u00e4\u00e4, muttei pime\u00e4\u00e4. Ei pelota. Elokuvan maailmoista viikonloppuiltaan tupsahtaminen on aina kivulias maailmaantulon hetki. Tuntematon mies kirottuaan tuulta haukkuu sivarit, homot ja vihre\u00e4t juttukaverilleen. Kehuu tarjoavansa illan baarissa, jonka nimi ei j\u00e4\u00e4 mieleen. On kuin olisi hetkeksi p\u00e4\u00e4ssyt pakoon kaikkia meluavia ja vittumaisia ihmisi\u00e4 ja joutuisi my\u00f6nt\u00e4m\u00e4\u00e4n j\u00e4lleen, ett\u00e4 n\u00e4iden pariin vain on taas kerran palattava. Ordinary horror.<\/em><\/p>\n

 <\/p>\n

Kuva:\u00a0Hotdocs.ca<\/p>\n

 <\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"

Odotin aivan toisenlaista elokuvaa, kun menin katsomaan Charlie Lynen Fear Itself \u2013dokumenttielokuvan DocPointin lauantai-illan my\u00f6h\u00e4isn\u00e4yt\u00f6kseen. Mutta kuten yleens\u00e4, omat odotukset ovat jotakin sellaista, mink\u00e4 n\u00e4kemiseen on liian orientoitunut, jotain sellaista Read More …<\/a><\/p>\n","protected":false},"author":1,"featured_media":-1,"comment_status":"closed","ping_status":"open","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"footnotes":""},"categories":[2,3],"tags":[],"class_list":["post-722","post","type-post","status-publish","format-standard","has-post-thumbnail","hentry","category-blogi","category-sormiharjoituksia"],"_links":{"self":[{"href":"https:\/\/sormiharjoituksia.villehamalainen.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/722","targetHints":{"allow":["GET"]}}],"collection":[{"href":"https:\/\/sormiharjoituksia.villehamalainen.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/sormiharjoituksia.villehamalainen.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/sormiharjoituksia.villehamalainen.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/users\/1"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/sormiharjoituksia.villehamalainen.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/comments?post=722"}],"version-history":[{"count":0,"href":"https:\/\/sormiharjoituksia.villehamalainen.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/722\/revisions"}],"wp:featuredmedia":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/sormiharjoituksia.villehamalainen.fi\/index.php\/wp-json\/"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/sormiharjoituksia.villehamalainen.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/media?parent=722"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/sormiharjoituksia.villehamalainen.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/categories?post=722"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/sormiharjoituksia.villehamalainen.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/tags?post=722"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}