{"id":769,"date":"2017-06-14T20:15:13","date_gmt":"2017-06-14T18:15:13","guid":{"rendered":"http:\/\/villehamalainen.fi\/sormiharjoituksia\/?p=769"},"modified":"2017-06-14T20:15:13","modified_gmt":"2017-06-14T18:15:13","slug":"ehtoollisella-mikko-joensuun-kanssa","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/sormiharjoituksia.villehamalainen.fi\/index.php\/2017\/06\/14\/ehtoollisella-mikko-joensuun-kanssa\/","title":{"rendered":"Ehtoollisella Mikko Joensuun kanssa"},"content":{"rendered":"

Ilta oli venynyt pitk\u00e4lle. Takana oli kevytt\u00e4 keskustelua kirjallisuudesta ja el\u00e4v\u00e4ist\u00e4 elektropoppia. Mikko Joensuu oli viimeisen\u00e4. Yleis\u00f6ll\u00e4 oli takanaan jo yli kahden tunnin istuminen lattialla tai seisominen parvella. Sellainen on aina ponnistus, mutta ponnistuksen jaksaa, kun sen p\u00e4\u00e4ss\u00e4 odottaa jotakin sellaista, josta tiet\u00e4\u00e4, ettei sit\u00e4 voi kokea muulloin, muutoin tai muualla. Ja jos jonkin, Mikko Joensuu on ainutkertaisuuden<\/em> mestari. Kaikki n\u00e4kem\u00e4ni keikat ovat puhutelleet eri tavalla. Vaikka kappaleet ovat samoja, loihtii Joensuu jokaiselle keikalle hetken tai tapahtuman<\/em> luonteen. T\u00e4m\u00e4 on ainutkertaista, t\u00e4m\u00e4 on nyt, t\u00e4m\u00e4 ei toistu eik\u00e4 sen tarvitse toistua.<\/p>\n

Siksi minun mieless\u00e4ni Rikhardinkadun kirjaston keikka tiistai-iltana muuttui ehtoolliseksi. Sen tekiv\u00e4t tummanpuiset kaiteet parvella, jossa itsekin seisoin. Me seisoimme kaaren muodossa, nojasimme k\u00e4si\u00e4mme kaiteeseen, k\u00e4det kirjojen p\u00e4\u00e4ll\u00e4, ristiss\u00e4 tai p\u00e4\u00e4llekk\u00e4in, aivan kuten ehtoollisella ollaan. Minun k\u00e4teni olivat Magritte-kirjan p\u00e4\u00e4ll\u00e4.<\/p>\n

Tai sitten vaikutelman teki Joensuun valkoisella kankaalla verhottu kosketinsoitin \u2013 siis alttari. Soitettuaan kolme kappaletta trilogian ensimm\u00e4iselt\u00e4 levylt\u00e4 Joensuu \u201dunohti kitaran\u201d. Omien sanojensa mukaan. Kosketinsoitin on riitt\u00e4v\u00e4, se sopii tilanteeseen ja tunnelmaan.<\/p>\n

T\u00e4m\u00e4 ehtoollinen poikkesi tavanomaisesta luterilaisesta, sill\u00e4 t\u00e4ll\u00e4 ehtoollisella vain \u201dpappi\u201d joi viini\u00e4, sekin valkoviini\u00e4. Puuttui my\u00f6s odottelu, pitk\u00e4t minuutit kirkonpenkiss\u00e4 ehtoolliselta palattua, kun musiikki on laadultaan vaihtelevaa eik\u00e4 jaksa kiinnostaa. T\u00e4ss\u00e4 messussa musiikki oli hyv\u00e4\u00e4 ja se kiinnosti koko pitk\u00e4n toimituksen ajan.<\/p>\n

Joensuu puhui vain v\u00e4h\u00e4n laulujen v\u00e4lill\u00e4. Yhdess\u00e4 v\u00e4lispiikiss\u00e4\u00e4n h\u00e4n mainitsi sen, miten on varmasti jokaiselle meist\u00e4 ollut rauhoittava kokemus tulla sateisena tiistai-iltana kokemaan jotakin erityist\u00e4. Noin sanoessaan Joensuu lainasi samanlaisia sanoja, joilla jokainen pappi tervehtii kirkkoon tulleita \u2013 tekee oletuksen siit\u00e4, miten t\u00e4m\u00e4 tilaisuus tai tapahtuma<\/em>, messu, katkaisee tavanomaisen kiireisen arkemme. Olemme tulleet paikalle, kokoontuneet yhteen, pyh\u00e4n \u00e4\u00e4relle.<\/p>\n

Tunnetasolla ehtoollinen j\u00e4tt\u00e4\u00e4 kylm\u00e4ksi. Ehtoollinen on niin symbolinen, ett\u00e4 se puhuttelee j\u00e4rke\u00e4<\/em> ja oppia<\/em>, ei tunnetta. Joka muuta v\u00e4itt\u00e4\u00e4, valehtelee. Ehtoollisopetukseen kuuluu se, ett\u00e4 olemme koolla, koko seurakunta, menneet sukupolvet kaaren t\u00e4ydent\u00e4en. Mutta ei se silt\u00e4 tunnu. Ehtoollinen on yksin\u00e4inen hetki. Yhteytt\u00e4 vieress\u00e4 istuvaan tai muuhun seurakuntaan ei synny. Jos kirkossa ei k\u00e4y viikoittain, tuntee ehtoollisella my\u00f6s yleens\u00e4 olevansa v\u00e4\u00e4r\u00e4ss\u00e4 paikassa: penkiss\u00e4 istuessa saa olla p\u00e4\u00e4osin katseilta suojassa, omassa rauhassa, mutta ehtoollisella astutaan esiin, tullaan framille ja huomataan, ett\u00e4 muilla jokin yhteys ehk\u00e4 onkin, mutta itse on siit\u00e4 hyvin ulkopuolinen.<\/p>\n

Ehtoollisella huomio kiinnittyy koko ajan johonkin muuhun kuin itse toimitukseen tai sen ajattelemiseen, ett\u00e4 t\u00e4ss\u00e4 sit\u00e4 nyt ollaan koolla: miksi tuo ihminen on liian l\u00e4hell\u00e4, ai tuolla tavalla viinipikarit t\u00e4\u00e4ll\u00e4 ker\u00e4t\u00e4\u00e4n pois, p\u00e4\u00e4seek\u00f6 tuo vanhus yl\u00f6s penkist\u00e4, kohta kolisee keppi lattialle, pitik\u00f6 t\u00e4st\u00e4 poistuessa tehd\u00e4 risti, piti, pitik\u00f6 se tehd\u00e4 ennen vai j\u00e4lkeen sen, kun on kumartanut ja jos piti kumartaa, pitik\u00f6 kumartaa alttarille vai seurakuntaan p\u00e4in, miten kaino ny\u00f6kk\u00e4ys riitt\u00e4\u00e4.<\/p>\n

Intiimiys syntyi Joensuun ep\u00e4varmuudesta: pitkist\u00e4 tauoista sanojen v\u00e4liss\u00e4, hapuilusta, muutamasta inhimillisest\u00e4 virheest\u00e4, hiusten haromisesta. Pappi ei messussa ole koskaan ep\u00e4varma: ei ehtoollisen yhteensitovuudesta, ei pelastuksen sanomasta, ei uskosta. Liturgia on kaava johon voi luottaa, mutta kaavat et\u00e4\u00e4nnytt\u00e4v\u00e4t ja luovat rajan uskostaan varmojen ja ep\u00e4varmojen v\u00e4lille. Niiden vakuuttavuus on varmuudessa, mutta niist\u00e4 puuttuu my\u00f6t\u00e4tunto. Joensuu istui koko illan pianonsa takana ja soitti. Yleis\u00f6 kuunteli. Yhteys oli aito ja sellainen syntyi.<\/p>\n

Olin etsinyt yhteytt\u00e4 aiemminkin. Joensuu oli keikalla Bar Loosessa helmikuun lopussa. Talvella ei ole kamalan kiva poistua kotoa, eik\u00e4 varsinkaan menn\u00e4 keikoille v\u00e4enpaljouteen hikoilemaan vain poistuakseen keikan j\u00e4lkeen kylm\u00e4\u00e4n y\u00f6h\u00f6n, meluisten ihmisten sekaan, grillikioskien pist\u00e4v\u00e4\u00e4n hajuun ja pitk\u00e4\u00e4n l\u00e4hijunan odotukseen. Olin kuitenkin kokenut keikalle tulemisen v\u00e4ltt\u00e4m\u00e4tt\u00f6m\u00e4n\u00e4 \u2013 Tampereella, Olympiassa n\u00e4kem\u00e4st\u00e4ni Amen 2<\/em> \u2013keikasta oli aikaa ja halusin tiet\u00e4\u00e4<\/em>, milt\u00e4 Joensuun keikka intiimiss\u00e4 baarin alakerrassa tuntuu<\/em>. Kun keikka viimein alkoi, se oli kaikkea sit\u00e4, mit\u00e4 olin kaivannutkin. Joensuun laulut soivat pitk\u00e4\u00e4n, jopa pitemm\u00e4ss\u00e4 mitassa kuin levyill\u00e4 \u2013 ne soivat yli 20-minuuttisina, miten upeaa. Joensuu yhtyeineen antoi aivan kaikkensa. Basso jytisi, musiikki virtasi kehon l\u00e4pi. \u00c4\u00e4nimaisema vaihtui sirkkelin raastavuudesta kepeyteen, mutta lopussa palattiin silloinkin samaan melankolisuuteen, ep\u00e4varmuuteen ja uhkaan.<\/p>\n

Ainoa ongelma oli se, ett\u00e4 suinkaan suurin osa yleis\u00f6st\u00e4 ei ollut tullut kuuntelemaan 22-minuuttisia kappaleita ja antautumaan tunnelmalle. En tied\u00e4, mit\u00e4 kirottuja my\u00f6h\u00e4isi\u00e4 pikkujouluporukoita paikalla oli. Bar Loose ei sin\u00e4 iltana ollut mik\u00e4\u00e4n n\u00e4ps\u00e4kk\u00e4 illan aloittelupaikka, ei, vaikka Joensuu aluksi toivottikin hyv\u00e4\u00e4 perjantaita. Keikalla katsottiin, kuka jaksaa loppuun asti, kuka on tullut t\u00e4nne kuuntelemaan ja kokemaan<\/em>. Keikan loppuvaiheessa meit\u00e4 oli lavan edustalla kourallinen. Loput ihmisist\u00e4 olivat pakkautuneet alakerran takaosaan, baaritiskin luo. Iloinen puheensorina t\u00e4ytti takaosan ja loi oudon kontrastin. Min\u00e4 tiesin olevani oikeassa paikassa.<\/p>\n

Kirkoissa ja kirjastoissa on sekin hienous, ett\u00e4 ne ovat paikkoja, joissa aidosti viel\u00e4 edellytet\u00e4\u00e4n hiljaisuutta. Bar Loosessa minun messuni oli pilalla, sinne olivat tulleet ihmiset aivan eri tarkoitusperin kuin miss\u00e4 min\u00e4 olin tullut. En kokenut yhteytt\u00e4 enk\u00e4 yhteenkuuluvuutta. Rikun kirjastossa min\u00e4 ja muut olimme samalla asialla. Vaikka osa l\u00e4hti kesken pois, he olivat kuitenkin tulleet paikalle kuuntelemaan<\/em> ja kokemaan<\/em>. My\u00f6s Joensuun lauluissa hiljaisuudella on aikansa ja tilansa. Vahviten t\u00e4m\u00e4 on l\u00e4sn\u00e4 Amen 2<\/em>:n p\u00e4\u00e4tt\u00e4v\u00e4ss\u00e4 \u201dI Gave You All\u201d \u2013kappaleessa, jonka hiljaisuus suorastaan keskeytt\u00e4\u00e4, mutta joka silti p\u00e4\u00e4ttyy viel\u00e4 nousevaan soittoon, joskaan soitto ei ole nostattavaa, vaan enemm\u00e4n ep\u00e4varmuutta ja jopa uhkaa korostavaa. Rikun keikalla Joensuu soitti varsin konstailemattomasti, puuttui aiempien keikkojen kappaleiden tuplamittaan venytt\u00e4minen. Silti tila omille ajatuksille on niiss\u00e4 elementaarisesti l\u00e4sn\u00e4: se syntyy siit\u00e4, miten laulujen tekstit ovat vahvat mutta eiv\u00e4t vie tilaa musiikilta. Musiikin ja toistuvuuden ansiosta lauluissa on aina tilaa kuulijan omille ajatuksille, joista takaisin havahduttuaan saa onnekseen huomata, ett\u00e4 kappale jatkuu viel\u00e4, yh\u00e4 edelleen.<\/p>\n

Bar Loosen kaltaiset kokemukset tekev\u00e4t itselleni keikoilla k\u00e4ymisest\u00e4 v\u00e4lill\u00e4 vaikeaa. Tunnen olevani hyvin yksin v\u00e4kijoukossa ja tunnen, miten muut ihmiset ovat tulleet viihtym\u00e4\u00e4n<\/em>, eiv\u00e4tk\u00e4 hakemaan jotakin siihen hetkeen tarpeellista tunnetta tai jopa lohtua. Kun Joensuu paineli koskettimia Rikun kirjatornin alakerrassa, tavoitin j\u00e4lleen jotain siit\u00e4, mit\u00e4 haluan kutsua soittamisen ihmeeksi<\/em>. Sill\u00e4 onhan se ihme, ett\u00e4 jollekulle ihmiselle on kertynyt taitoa tuottaa maailmaan musiikkia tyhj\u00e4st\u00e4 ja ett\u00e4 samalla ihmisell\u00e4 on kyky muistaa tuo taitonsa. Ihmeteoksi se kyky kehittyy silloin, kun tuo samainen ihminen ei tyydy vain muistin varassa toistamaan osaamistaan, vaan pystyy vaihtelemaan soittimia, tulkitsemaan uudelleen ja her\u00e4tt\u00e4m\u00e4\u00e4n tallenteilta tutut kappaleet uudenkuuloisina eloon. Siksi itselleni oli ilahduttavinta ja ihmeellisint\u00e4<\/em> kuulla juuri esimerkiksi \u201dThere Used to Be A Darkness\u201d koskettimilla soitettuna, menevyydest\u00e4 riisuttuna mutta silti iloisena ja nostattavana.<\/p>\n

\u201dSeurakunta\u201d istui Joensuun jalkojen juuressa. Tavallaan kadehdin heit\u00e4, mutta tuntien itseni, vieraiden ihmisten seurassa istuminen olisi tuntunut kiusaannuttavalta. Olisin kokenut tarvetta jatkuvasti k\u00e4\u00e4ntyill\u00e4 ymp\u00e4rilleni, katsella taakseni, hymyill\u00e4 hymyilem\u00e4tt\u00e4 kenellek\u00e4\u00e4n, jalat olisivat puutuneet ja olisin h\u00e4vennyt reppuani, takkiani ja kangaskassiani, jotka olisivat vieneet tilaa joltakulta muulta Joensuun jalkojen juureen haluavalta. Mutta toisen kerroksen parvelle asti tilanne oli intiimi: Joensuu jakoi laulunsa ja lopussa, pisimm\u00e4ss\u00e4 v\u00e4lispiikiss\u00e4\u00e4n kertoi, miten juuri t\u00e4m\u00e4 laulu oli tuntunut kiireisen vuoden aikana rakkaimmalta, kuvannut parhaiten t\u00e4t\u00e4 vuotta. Joensuu j\u00e4tti sen viimeiseksi lauluksi, antoi siihen kaikkensa ja se riitti yleis\u00f6lle.<\/p>\n

Encoret ovat ahneiden vaatimus, itsekk\u00e4\u00e4n yleis\u00f6n yritys saada rahoilleen minuuteissa eniten vastinetta, koetus artistille, viel\u00e4k\u00f6 yksi irtoaa!<\/p>\n

Sit\u00e4 paitsi parvelta olin aitiopaikalla tarkkailemassa sit\u00e4, mik\u00e4 Rikun keikasta teki niin erityisen. Se oli kokemus kirkosta, ei kirjastosta, ehtoollisesta, ei keikasta. Parvelta saattoi n\u00e4hd\u00e4 verhotut urut, Joensuun pianoa soittaessa levottomasti t\u00e4risev\u00e4n jalan, hiusten haromisen, kuulla kaiun ja n\u00e4hd\u00e4 ihmisten hienon, kuin tarkoituksenmukaisen ker\u00e4\u00e4ntymisen puolikaareen. Puolikaari toistui tietenkin Rikun kirjaston rakenteissa. Taustalla nousivat portaat. Ne toivat erehdytt\u00e4v\u00e4sti mieleen saarnastuolien kierreportaat.<\/p>\n

Kirkot ja kirjastot ovat kaikkinensa samanlaisia. Ainakin parhaimmat niist\u00e4. Kirkko ja kirjasto ovat molemmat n\u00e4enn\u00e4isen valoisia paikkoja, mutta pitemp\u00e4\u00e4n niiss\u00e4 viihtyv\u00e4 tajuaa aina niiden h\u00e4m\u00e4ryyden vasta l\u00e4hdetty\u00e4\u00e4n. Tai kun katse juuttuu johonkin poikkeuksellisen valoisaan yksityiskohtaan, kuten valkeaksi verhottuun alttariin tai sitten Joensuun kosketinsoittimeen. Kun hetken katseella vertailee kirkon tai kirjaston valaistuja ja valaisemattomia kohtia, h\u00e4m\u00e4ryyden huomaa.<\/p>\n

Parvi oli parvi, vaikka urkuri oli alhaalla. T\u00e4ss\u00e4 ei oltukaan kokoonnuttu Sanan, vaan musiikin \u00e4\u00e4relle. Joensuun kolme upeaa albumia eiv\u00e4t ole ylistyst\u00e4 Jumalalle, vaan luopumiselle. Siit\u00e4kin huolimatta ne ik\u00e4\u00e4n kuin muistuttavat messun etenemist\u00e4: alussa on synnin tunnustus \u2013 ep\u00e4uskon tai uskomisen vaikeuden my\u00f6nt\u00e4minen, Amen 1<\/em>, sit\u00e4 seuraa ylistys \u2013 kepeys, luopumisen ilo, Amen 2<\/em>, ja kaiken p\u00e4\u00e4tt\u00e4\u00e4 ehtoollinen ja siunauksellinen toivotus jatkaa eteenp\u00e4in \u2013 uudelleen kirkastunut luomisen vimma, kiireet\u00f6n ilottelu, kokeellinen ep\u00e4varmuus, hiljaisuudelle altistuminen, Amen 3<\/em>.<\/p>\n

Paluumatkalla junan ikkunasta avautuva maisema oli\u00a0kuin Amen 2<\/em>:n kannessa. Ehtoollisen vaikutus jatkui aina rautatieasemalle asti. Junassa p\u00e4\u00e4lle vy\u00f6ryiv\u00e4t maalliset murheet. Ilta Tampereella oli jo junamatkan ohilipuvaa maisemaa synkempi. Viimeist\u00e4\u00e4n Tampereella jouduin kohtaamaan kylm\u00e4n ja meluisan maailman. Ehtoollinen nautitaan kutakuinkin s\u00e4\u00e4nn\u00f6llisesti. Vaikutuksen toivotaan kest\u00e4v\u00e4n. Joensuun seurassa vaikutus on v\u00e4h\u00e4n tavanomaista yhteysateriaa pitempi. Kirjoittamalla kaiken yl\u00f6s voin huijata, ett\u00e4 muistaisin. Siisp\u00e4 sanon vain: seuraavaan kertaan.<\/p>\n

 <\/p>\n

\"mikkojoensuu-2\"<\/p>\n

 <\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"

Ilta oli venynyt pitk\u00e4lle. Takana oli kevytt\u00e4 keskustelua kirjallisuudesta ja el\u00e4v\u00e4ist\u00e4 elektropoppia. Mikko Joensuu oli viimeisen\u00e4. Yleis\u00f6ll\u00e4 oli takanaan jo yli kahden tunnin istuminen lattialla tai seisominen parvella. Sellainen on Read More …<\/a><\/p>\n","protected":false},"author":1,"featured_media":-1,"comment_status":"closed","ping_status":"open","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"footnotes":""},"categories":[2,3],"tags":[],"class_list":["post-769","post","type-post","status-publish","format-standard","has-post-thumbnail","hentry","category-blogi","category-sormiharjoituksia"],"_links":{"self":[{"href":"https:\/\/sormiharjoituksia.villehamalainen.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/769","targetHints":{"allow":["GET"]}}],"collection":[{"href":"https:\/\/sormiharjoituksia.villehamalainen.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/sormiharjoituksia.villehamalainen.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/sormiharjoituksia.villehamalainen.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/users\/1"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/sormiharjoituksia.villehamalainen.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/comments?post=769"}],"version-history":[{"count":0,"href":"https:\/\/sormiharjoituksia.villehamalainen.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/769\/revisions"}],"wp:featuredmedia":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/sormiharjoituksia.villehamalainen.fi\/index.php\/wp-json\/"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/sormiharjoituksia.villehamalainen.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/media?parent=769"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/sormiharjoituksia.villehamalainen.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/categories?post=769"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/sormiharjoituksia.villehamalainen.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/tags?post=769"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}