Viides (tippuritartunta) isänmaalle – Suomisatablogitrilogia, osa I

Suomenlinnan lautta on täynnä turisteja, vaikka on lokakuinen lauantai. Itsellänikin toki jäi kesäretki ”Suokkiin” tekemättä ja pitkään odottamani paluu tänne toteutui vasta myöhään syksyyn. Ihmetellä silti täytyy, mikä syy näin monella on matkata syysmyrskyn, kavennettujen aukioloaikojen ja harmaan raukeuden riivaamaan saareen.

Minulla on kuitenkin perusteltu syy: Suomi on itsenäinen valtio ja se tarkoittaa sitä, että täällä sota on museoitua historiaa. Itsenäisen tasavallan täyttäessä sata vuotta on kuitenkin erinomainen hetki vierailla siellä, missä sotaa säilytetään eli Suomenlinnan Sotamuseo Maneesissa.

Sotamuseo ei ole läheskään niin militantti kuin voisi luulla. Ensimmäisten näyttelyesineiden joukossa on Mauno Koiviston rintamalta löytämän nenäliinan rekonstruktio. Aivan oikein, kyse ei edes ole autenttisesta nenäliinasta, vaan sen rekonstruktiosta.

Kun nenäliinan sievästi kirjottua ruusua katselee, pitää oikein kysyä itseltään, onko täällä ylipäätään mitään, mikä saisi testosteronitasot nousemaan. Onneksi esineistöstä löytyy jos jonkinnäköistä pyssyä (myös uudempia, jotka sopisivat paremmin videopeleihin kuin museoon), pari ohjusta (ks. kuva) ja panssarivaunuja piiput pystyssä.

Näyttelyn nimikin jo ohjaa ajatukset historiallisen kehityksen pohtimiseen: Autonomiasta Atalantaan. Äkkiseltään voisi luulla, että näyttelyn nimeen on jäänyt kirjoitusvirhe, mutta Atalanta tarkoittaa kuitenkin rauhanturvaoperaatiota, johon suomalaisia rauhanturvaajiakin osallistui. Atalantaa edustaa merirosvolaiva, joka näyttää kyllä miltä tahansa paatilta ja on kaukana Pirates of Carribean –lavasteista. Vene oli tosiasiassa niin mitäänsanomaton, etten ottanut siitä edes kuvaa.

Historian kulkua edustamaan on valittu myös kunkin ajan sotilasunivormuja ja muita vermeitä. Yhdeksi röykkiöksi on koottu rauhanaikaisia vapunvieton tapoja. Haalarimerkit ovat kyllä hienoja, mutta ehkä kaasunaamarissa tulee vähän hiki, kun Espan puistosta siirrytään baarin puolelle.

Yhden soltun takaa pilkistää maalitaulu. Ymmärrän, että maalitaulun tarkoitus on ensisijaisesti treenata sitä ampuvien taitoja, mutta voisitko silti maalitaulu, näyttää vähän vähemmän maalitaululta? Koeta edes osoittaa sillä aseella, äläkä kanna sitä olalla kuin laiska työmies lapiota!

Ehkäpä tämä maalitaulu sopisikin esimerkilliseksi tapaukseksi Teivo Teivaisen Maailmanpoliittisen kansalliskävelyn mainitsemasta venäläisten eksotisoinnista: siinäpä tyhmä ryssä kävelee luodin eteen, orientaalisen tuuheat viikset maireaa hymyä peittäen!

Aina ei suomipoikaakaan sodassa onnistanut, mistä meitä muistuttaa Sotainvalidien rahankeräyksen juliste. Siinä sodassa vammautunut nuori mies ei ole saanut apua psykofyysisiin vaivoihinsa ja vimmoissaan hakkaa halkoja elannokseen.

Ehkä tarkoitus on ollut korostaa suomalaista sisua, mies on vammoihinsa sopeutunut. Moinen riuhtominen vie kuitenkin ajatuksen enemmänkin siihen, että jos vain rahaa saisi, voisi mies, Herran tähden, lopettaa kirveellä mätkimisen ennen kuin viimeinenkin kokonainen raaja on poikki.

Myös naisten uhraukset on huomioitu, Maneesi ei ole mikään all male maneesi. Siitä meitä muistuttaa viehkeäksi lotaksi puettu mallinukke. Hänen takanaan on aikansa ihanteita edustanut logo.

Sotamuseossa kaivattaisiin hieman toiminnallisuutta, joka on muutenkin päivän sana museoskenessä, kun älylaitteet ovat tehneet lapsista levottomia.

Yksi helposti toteutettava tapa lisätä toiminnallisuutta olisi näyttelystä löytyvien hakaristien laskeminen. Niitä kun pilkistää vähän joka lotan takaa.

Hakaristihän on tietysti jokin intialainen ajankulua tai ikuisuutta tai lehmänpaskaa kuvaava symboli, jolla ei etenkään Suomessa ollut mitään tekemistä natsi-Saksan kanssa.

Ks. myös luku ”Erillishakaristi” Teivo Teivaisen teoksessa Maailmanpoliittinen kansalliskävely (Into, 2017).

Toisaalta toiminnallisuutta on jo nyt: kokeilla voi vaikkapa sodanaikaisia vaatekappaleita. Kypärä on turhan painava ja puhelimessa vaikkapa handsfree helpottaisi taatusti sodankäyntiä.

Toisaalta nahkahousut sopivat panssarivaunun lisäksi myös moniin sosiaalisiin tilanteisiin. Koot olivat harmillisen isoja. Onneksi Suomen Puolustusvoimat on säästynyt kaltaiseni puolitoistametrisen miesoletetun vaatettamiselta.

Minähän sain vapautuksen myös kutsunnoista. Uskon sen johtuneen siitä, että minun läsnäolo kaikkine vaivoneni ja heikkouksineni olisi laskenut muiden kutsuntoihin kutsuttujen maanpuolustustahtoa.

Sen johdosta tosin olen jäänyt paitsi monesta hyödyllisestä mutta myös isänmaallisesta taidosta.

En esimerkiksi osaa pedata punkkaa. Koska en armeijassa käymällä ole vielä miehistynyt, en jaksa pedata edes omaa sänkyäni. Toki leveä sänky on kompaktia punkkaa vaikeampi pedattava.

Olen muuten nukkunut samanlaisessa sängyssä rippileirillä, aikana ennen kutsunnoista vapautumistani. Samanlaisen sängyn olen nähnyt paitsi sotamuseossa ja Tervajärven leirikeskuksessa, myös ainakin vankiloissa (telkkarissa).

Ensi vuonna vietetään Puolustusvoimien satavuotista taivalta (ilmeisesti ensin on oltava itsenäinen, että voi olla puolustusvoimat, en tiedä kun olen perustanut vain yhdistyksiä mutta en vielä valtiota).

Joskus sotaakin on osattu arvostaa: silloin sodasta tehtiin näyttely messuhallissa ja paikalla oli myös ilmalaiva. Nykyään sodasta saa muistutuksen vain sattumanvaraisena päivänä Kansalaistorilla, kun sinne on tuotu rauhallisia unia takaamaan kunnon sotakalustoa.

Mutta upea on tämäkin näyttely. Toivottavasti ainakin mallinuket säästetään. Ne ovat nimittäin suorastaan kauniita.

Niin kuin tämäkin panssariajoneuvoa ohjastava nuorukainen. Too beautiful to die young.

Tässä taas korsun rauhassa on nuori upseeri ottanut mukavan taka-asennon, vetänyt tuolia hieman pöydästä poispäin ja kiihkeänä syventynyt karttapiirustusten tuijotteluun ja Suur-Suomen muotojen haaveiluun.

Hän vain ei tiedä, että täältä ikkunan takaa joku tuijottaa hänen intiimiä hetkeään.

Toisinaan Suur-Suomineidosta haaveilun sijaan saattoi päästä kosketuksiin aidon naisoletetun kanssa. Tällöin tarpeeseen tuli lainattava (ja tämä on siis aivan totta, tämä käytiin erikseen konttorista hakemassa viikonlopuksi) ehkäisyvälinesetti.

Tehosta en mene takuuseen. Ehkä menetelmä toimii siten, että kun virtsaputkeen pitää työntää tökötillä terästetty vanupuikko, joko mies- tai naisoletettu keksii koitusta parempaa tekemistä.

Niin tai näin, Puolustusvoimat on ollut edelläkävijä myös seksivalistuksen suhteen.

#metoo

…vai mikä muu sanoma varusmiesspreadingia esittävällä kuvalla voisi olla?

Äkkiseltään voisi ajatella, että Sotamuseo Maneesi ottaa kantaa myös ajankohtaiseen kielikysymykseen ja tarjoaa pakkoruotsin vastustajille uudenlaisen vaihtoehdon.

Tosiasiassa tämä on kuitenkin vain opaste, jonka tarkoituksena on kertoa, että suurta pahvista sivua kääntämällä saa näkyviin ruotsinkielisen tekstin sijaan kyrillisillä aakkosilla kirjoitetun informaation.

Sotamuseo oli ennakkoluulojani monipuolisempi ja ajatuksia herättävämpi kokemus. Lopuksi vierailin vielä sukellusvenemuseossa, joka oli vedenpinnalla. Se herätti aidompia ja vähemmän ironisempia ajatuksia, joten ei mennä niihin nyt. Toisaalta sielläkin vastassa oli tuttu näky: tämä keititö voisi olla mistä tahansa kalliolaisesta opiskelijäkämpästä. Pieni ja simppeli.

Jään innolla odottamaan, millainen on uudistunut ja satavuotiaita Puolustusvoimia kunnioittava näyttely. Nykyinen ei ainakaan kaikille turisteille tuntunut antavan sitä, mitä he ovat ehkä tulleet hakemaan ja oppimaan Suomen historiasta. Turistien tunnot tiivistää tämä tanskalaisen jättämä tervehdys: täällä syyssateiden keskellä, kuukauden mittaisen kesän ja yhdeksän kuukauden mittaisen marraskuun Suomessa, koettakaa nyt ihmeessä olla edes vähemmän sotaisia!

Peace!

***

Suomisatablogitrilogia on minun suomisatatekoni. Mikä on sinun? Jokaisessa osassa suunnataan katse johonkin: ensimmäisessä menneisyyteen, toisessa nykypäivään ja kolmannessa tulevaisuuteen. Ensimmäisessä osassa ollaan hiljaa, toisessa kännissä ja kolmannessa huudetaan kurkku suorana. Jokainen osa on kirjoitettu krapulassa.

Voit myös katsoa videomuotoisen Suomisatablogitrilogian prologin. Siinä luetaan Jaakko Yli-Juonikkaan Jatkosota-extraa.